Muutokset rikollista toimintaa harrastavien ryhmien pelaajamääriin!

Moi!

Kuten eilen yhteisökokouksessa puheeksi tuli niin astuen voimaan tästä viestistä rikollista toimintaa saa harrastaa vain max 3(aikaisemmin 6) henkilöä samassa ryhmässä. Muutos ei koske henkilöitä, joilla on oma jengilippu ja kuuluvat samaan jengiin. Muutoksen on tarkoitus koskettaa vain henkilöitä jotka eivät kuulu mihinkään jengiin. Suurinpana syynä muutokselle on tarjoa enemmän etumatkaa jengiin kuulumiselle vs. siihen kuulumattomuudelle. Jengiläiset kuitenkin joutuvat kärsimään esim samojen vaatteiden pitämisen aiheuttamasta vaarasta joutua tunnistetuksi jne.

Eli jengiläisenä sinulla tulee olla aina jengin vaatteet päällä, ellei jokin estä tätä (esimerkiksi olet töissä mekaanikkona ja käytätte työvaatteita).

Jos teette rikollista toimintaa, tulisi teillä olla samanlaiset vaatteet, jotta kaikki osapuolet tunnistetaan tilanteessa mukana oleviksi. Mielellään teidän omat jengivaatteet, mutta voitte myös esittää esimerkiksi toisen jengin jäseniä ja laittaa heidän jengivaatteet.

Muutettava sääntö: 2.6
2.6 Rikoksia tehdessä porukassa ei saa olla enempää kuin 6 pelaajaa. Poikkeus jos Pamela ja Pirkko tulee ammuskelemaan YellowJackille 10 henkeä vastaan, niin jokainen saa itsepuolustautua.
Uusi sääntö:
2.6 Rikoksia tehdessä samassa porukassa ei saa olla enempää kuin 3 pelaajaa. Mikäli kaikki osallistujat kuuluvat samaan jengiin(jolla on oma jengilippu) porukassa ei saa olla enempää kuin 6 pelaajaa.

Kaikki säännöt voit tarkistaa täältä:
 
Viimeksi muokannut moderaattori: