Tuntemattomat henkilöt

HezeGamer

Käyttäjä
Vanhempi jäsen
13 Heinäkuu 2020
34
29
18
Ilmoitettavan henkilön nimi(jos tiedossa):
Aika ja päivä: 25.4 4-15-4:30 välillä?
Rikottu sääntö: RDM
Lyhyt kuvaus tapahtuneesta: Henkilöt noukkivat minut ns. kyytiin marttapaikalta, tyhjensivät siinä samalla taskuja. Siirryttiin paikkaan A, mistä vietiin loput kamppeet ja siitä sitten paikkaan B, missä minulle palautettiin osa viedyistä tavaroista, mutta lopulta he päättävät päättää kaiken vetämällä minua kylkeen tikarilla varoittamatta.
Todisteet:

Jos @HoikkiS hyppäis tähän mukaan?

Ja mikäli mahdollista, niin jos tämä tapaus selviää sellaiseksi, mistä reportin olen tehnyt, niin olisiko minulla mahdollisuutta saada tavaroita, mitä tämän aikana olen menettänyt niin takaisin? Aikaa en tule varmasti saamaan, mitä olen viettänyt mennessäni sen 15min teholle tai tämän RP-tilanteen, missä en olisi halunnut olla edes osallisena...
 

HoikkiS

Röpöttirastas
Vanhempi jäsen
10 Maaliskuu 2020
266
194
43
twitch.tv
Alusta asti, kun tulivat sinut ryöstämään. Henkilö on discord nimeltään Rumpelstiltskin mutta ei mitään tietoa kaverin fooruminimesta, eikä ole edes farssin discordissa. Mielestäni tässä ei kumminkaan ole tapahtunut RDM rikettä ja pelaajat eivät myöskään syyllisty kamat kantoon ja vex tyyliseen ryöstöön.
 

upi

Uusi käyttäjä
24 Huhtikuu 2021
2
0
1
Aika mielenkiintonen keissi kyllä, kun henkilö alkaa VÄLITTÖMÄSTI huutamaan "kamat kantoon ja vex" tilanne, ei millään tavalla esitä olevansa pelokas, eli ei arvosta omaa henkeänsä. ei ole myöskään yhteistyökykyinen, on hiljaa varmaan 2-3minuuttia tekien mitä haluaa ja sen 3 minuutin hiljaisuuden jälkeen sanoi "oon omissa ajatuksissa". Kiitos kuitenkin mukavasta RP:stä !
 

Korneri

Uusi käyttäjä
21 Huhtikuu 2021
3
0
1
@HoikkiS Tosijjaan minä oon toi rumpelstilstiskin, joka puukotti tossa. Oli kyllä aika ankee yrittää rp:ttää tossa kun ukko rupee heti ryöstön alussa huutamaan jotain "miks vedätte kamat kantoon vex". Ja oli vastaamatta 5minuuttiin.
 

HoikkiS

Röpöttirastas
Vanhempi jäsen
10 Maaliskuu 2020
266
194
43
twitch.tv
@Korneri Valitse itselles admin niin saadaan tää käsiteltyä pois alta.
 

HezeGamer

Käyttäjä
Vanhempi jäsen
13 Heinäkuu 2020
34
29
18
@upi Sano yksikin kohta, missä olisin maininnut reportissani kamat kantoon & vexistä? Tämä painottuu siihen, mitenkä te päätitte tämän RP-tilanteen, minkä loitte minun ympärilleni. Myös se, että ehkä tein pelaajareportin vain väärästä kategoriasta. Mutta saatan tuoda pidemmän clipin tähän reportiin mikäli minulta pidempää clippiä löytyy ja kerron oman näkemykseni tilanteesta.
 

upi

Uusi käyttäjä
24 Huhtikuu 2021
2
0
1
"Sano yksikin kohta, missä olisin maininnut reportissani kamat kantoon & vexistä?" - Et missään.
Ajattelin tuoda oman näkökulman tähän tilanteeseen. Aloit heti pärisemään kamat kantoon ja vex tilanteesta, todella nokkava, ja myöskin pitkän ajan olit hiljaa. Kuitenkin jokainen rp:ssä tapahtunut asia ajoi tilanteen siihen miten tämä päättyi, ilkeä kuulla että se on aiheuttanu sulle pahaa mieltä, tai muuta vastaavaa.
 

Korneri

Uusi käyttäjä
21 Huhtikuu 2021
3
0
1
Ja joo tosiaan tohon rdm, toinen kavereista sano mun nimen siinä autossa, ja olin unohtanut laittaa maskin päähän niin en itse nää tossa muuta vaihtoehtoa kun tappaa. Ja itse käyttäydyit niin kuin sinun hengelläsi ei olisi mitään väliä.
 

HezeGamer

Käyttäjä
Vanhempi jäsen
13 Heinäkuu 2020
34
29
18
@Korneri '' 3.1 RDM (Random Death Matching): Pelaajan tappaminen tai pelaajaa kohti ampuminen ilman minkäänlaista roolipeliä on ehdottomasti kielletty. Sinun tulee aina ilmoittaa tai tehdä roolipelissäsi selväksi, että käytät voimakeinoja(ammut/lyöt).''

Haluan lisätä sen verran, että olisiko siinä hetkessä sinulla ollut maski tai ei ei ole omasta mielestä mitenkään olennainen tässä tapauksessa ja myös se, että mainitset yhden kerran jonkun nimen ja se hyvä syy tappaa joku menee mielestäni jo alhaisen RP-tason puolelle.

Ja jos siltä tuntuu, että tässä kyseisessä tilanteessa olisin RP-sääntöjä rikkonut, voit vapaasti tehdä siitä erikseen pelaajareportin niillä todisteilla, mitä pelaajareportissa vaaditaan.
 

HezeGamer

Käyttäjä
Vanhempi jäsen
13 Heinäkuu 2020
34
29
18
"Sano yksikin kohta, missä olisin maininnut reportissani kamat kantoon & vexistä?" - Et missään.
Ajattelin tuoda oman näkökulman tähän tilanteeseen. Aloit heti pärisemään kamat kantoon ja vex tilanteesta, todella nokkava, ja myöskin pitkän ajan olit hiljaa. Kuitenkin jokainen rp:ssä tapahtunut asia ajoi tilanteen siihen miten tämä päättyi, ilkeä kuulla että se on aiheuttanu sulle pahaa mieltä, tai muuta vastaavaa.
@upi Muistan tän tilanteen harmaasti, koska mulla lähti OBS siinä hetkellä päälle, jota en edes muista. Tämä lähti käyntiin muistaakseni siitä, että olitte saaneet henkilöltä X jonkun tyyppisen käskyn/tiedon, että mä tietäsin jostain pommista? Paha sanoa, kun hahmoni ei tunne tämän henkilön persoonaa ja ei ole edes tietoinen siitä, että kuka tämä kyseinen henkilö edes on. Mietin vain siinä hetkessä, että onko tämä joku tiedustelukeskustelu vaiko ryöstö, joten yritin vielä siinä hetkessä miettiä, mikä homma kyseessä, mutta se, miten yritin ns. päästä perille minkälainen tilanne tässä on kyseessä, mutta saattaa olla, että ehkä siinä hetkessä se oli minun puoleltani huonosti toteutettu, kun tilanne oli sekava ja samaan aikaan, kun te ilmestyitte siihen ja veditte sen Tecin, pesismailan ja sen viidakkoveitsen siinä hetkessä, te keskeytitte siinä minun RP-larppaukset kuin myös sen, että olisin jo sen 5-10min päästä jo ollut mahdollisesti jo heittänyt F8 quit lähtenyt servulta jo. Yritin siinä hetkessä vielä ponnistella RP-tilanteen läpi puoliunisena, mutta minut herätti se, kun kuulin kuulokkeistani jonkun huutavan mikki suun sisällä, että ''HALOO'' ja tällä viittaan noihin aiempiin sanoihin,
"oon omissa ajatuksissa"
kun nimenomaan taisin juuri olla omissa ajatuksissa, kun heräsin siihen ääneen, mikä tuli tärykalvoa rikkomalla kuulokkeista korviini siinä hetkessä. Asia toki olisi voinut olla eri, jos olisin vetänyt /me BRB tai /ooc olisin kirjotellu BRB, mutta Farssilla ei taida minun tietoni mukaan olla mitään OOC-CHAT toimintoa ja en siinä hetkessä olisikaan ehtinyt varmaan mitään edes kirjoittamaan, kun taisin juuri siinä tilanteessa ehtinyt jo nukahtamaan, kun olisitte jatkaneet teidän ''kuulusteluja'' siitä pommista nimenomaan. Mutta kuitenkin siinä heräsin, mutta en tiedä, että olinko millainen siihen, että kuinka väsyneeltä taikka sekavalta siinä hetkessä kuulostin, kun ''tulin omista ajatuksista''.
 

HoikkiS

Röpöttirastas
Vanhempi jäsen
10 Maaliskuu 2020
266
194
43
twitch.tv
Noniin. Tämä keissi vaatisi pidempää klippiä tai sitten jos menemme tällä mitä on tarjolla, voisin sanoa että sääntörikkeitä ei ole tapahtunut. Eniten minua häiritsee koko teidän tilanteessa @HezeGamer
Puhut tilanteessa paljon OOC puheen rajoilla, muista aina hoitaa roolipelitilanteet loppuun vaikka vastapuoli tekisi sinulle jotain sääntöjen vastaista ja tilanteen jälkeen vasta sitten hoidat asianmukaisia reittejä pitkin reportin tai esim pelaajavalitus.
Ryöstäjäpoppoo @Korneri EI OLE mielestäni syyllistynyt tässä mihinkään rikkeeseen, ryöstö on hoidettu asianmukaisesti, yritetty saada tietoa, varoituskin hengen lähdöstä tulee ennen puukotusta ja varmasti @HezeGamer ymmärtää jos hänet otetaan rautoihin ja sinä et heille halua tarjota mitään niin.. hullustihan siinä käy.
Tästä olisi tehnyt nannaa saada pidempikin klippi, mitä toivoinkin niin varmistettaisi että ryöstö on kulkenut alusta asti sääntöjen mukaan.
Odotetaan @Junnu vastausta.
 

Junnu

Vanhempi käyttäjä
Vanhempi jäsen
5 Tammikuu 2020
104
58
28
Hei vaan hei, eipä tässä mitään lisättävää minulla ole @HoikkiS vei jalat suusta ja olen tästä täysin samaa mieltä. Se 5min clippi tähän vähintään vaaditaan, että voidaan nähdä konkreettisesti koko homma läpi, muuten en näe tässä mitään muuta rikettä.