Noniin.
Heti alkuun sen verran, että tuollaisella väittelyllä ja sormen osoittamisella toiseen suuntaan ei pääse mihinkään. Teidät kolme on tägätty tähän, koska olitte ne kolme poliisia jotka taskuilla olivat. Syyllisiä tai ette.
Engblomilla on pointti. Poliisien toiminta ampumavälikohtauksen jälkeen on ollut jo pidempään sitä, että tutkitaan taskut ja seistään ringissä. Tällaisissa tilanteissa saisi kuitenkin lisää roolipeliä jo aikaseksi pelkästään sillä, että annettaisiin ensiapua ammutuille henkilöille, varmistettaisiin heidän vointinsa ja edettäisiin siitä. Mielestäni tässä on tuudittauduttu liikaa siihen, että kyseessä on konna, joka on tehnyt rikoksen ja "ansaitsee" tällaisen kohtelun.
Tällaisessa tilanteessa mielestäni pitäisikin nimenomaan roolipelata niin, että pyritään säilyttämään ihmishenki, oli kyseessä sitten konna tai poliisi. Näyttää hieman typerältä, että konnan annetaan vuotaa ns. kuiviin, kun jonkun pitäisi kuitenkin varmistaa heidän vointinsakin. Jos tätä ei tee, voi kyseessä olla jo heitteillejättö.
Mielestäni tästä ei kuitenkaan tarvitse mitään rangaistuksia kellekkään jakaa, mutta olisi hyvä, että jokainen (myös reportin ulkopuoliset henkilöt) katsoisi hieman peiliin oman pelaamisensa kanssa. Olemme kuitenkin roolipelipalvelimella, jossa on tarkoitus simuloida oikeaa elämää niin hyvin kuin mahdollista. En usko, että yksikään poliisi jättäisi konnaa odottamaan kuolemaa siihen saakka, että ensihoito saapuu paikalle.
Odotellaan vielä
@Vilkku n mielipiteet asiaan.