
Moi!
Jälleen yksi vuosi takana ja uutta mennään jo kovaa. Aikaisemmin olen kerennyt käydä Farssin asioita läpi enemmän "on person" yhteisökokouksissa, mutta nyt valitettavasti tähän en ole pystynyt. Turvaudumme seuraavaksi parhaimpaan keinoon Bloggailuun. Käydään vähän läpi, miten farssi vuosi meillä oli yrityspuolella ja miten lähdetään uuteen vuoteen.
Kuten kaikki tietävät (toivottavasti) Farssi.net on vuosien varrella kasvanut senverran leveyttä, että homma jouduttiin muuttamaan yritykseksi. Yritysmuotona on toiminimi, jota allekirjoittanut hoitaa. Farssin palveluihin kuuluu omien pelipalvelinten lisäksi myös pelipalvelinten ja verkkosivujen myynti. Asiakkaina meillä on niin yrityksiä, yksityisiä ihmisiä, kuin myös kuntia. Homman periaatteena on ollut tuottaa palveluita "omakustanne" periaatteella. Tämä tarkoittaen siis sitä, että katetta tuottamissamme palveluissa ei ole. Itse, kuten kukaan muukaan tästä ei finanssi puolella kostu. Homma perustuu vapaaehtoisuuteen.
Farssi.net liikevaihto vuodelle 2022 oli 36 207,46 (kuva yllä). Suhteellisen mehukas potti. Yksi syistä, miksi homma ajettiin y-tunnuksen alle. Kuten yllä kuitenkin mainitsin, tarkoituksena ei ole kääriä hommasta liikevoittoa, vaan viivan alle tuosta jäi "vain" 4.6% liikevaihdosta, eli 1669,28 (kuva alla). Tuolla panoksella lähdimme siis uuteen vuoteen. FYI tammikuun laskumme oli jo ilman kaikkia kuitteja yli 2k. Olemme siis onnistuneet suhteellisen hyvin kasvattamaan toimintaa edellisestä vuodesta. Kulut meidän toiminnassamme ovat pääosin palvelimiin ja niiden tekniikkaan liittyviä ohjelmistokuluja.
Edellisen vuoden tavoitteena oli liikevaihdon tuplaaminen (2021 vuoden liikevaihto oli n. 15 000€) ja tässä siis ylityttiin. Uuteen vuoteen lähdemme jälleen vaatimattomalla tavoitteella. Kuten edeltävänä vuonna, liikevaihto tuplataan. Eikö? Mikäli näin käy niin törmäämme täysin uusiin ongelmiin ja todennäköisesti tulee pöydälle myös yritysmuodon vaihto osakeyhtiöön. Nauran itse jo ajatukselle miten joku Farssin RP serverillä sukeltelee pohjamutia ja yhtäkkiä löytää pinkan firman osakkeita.

Itse olen nyt roolipelaamisesta pitänyt taukoa jonkun aikaa, suurimman osan edeltävästä vuodesta. Töitä on kuitenkin painittu farssin omien pelipalvelinten oman tekniikan parissa, mutta myös gamehostin palvelinmyynnin parissa. Todennäköisesti kuluvana vuonna tulen lisäämään taas panostani enemmän Fivem tms. servujen koodailun merkeissä. Olen uskomattoman iloinen ja ylpeä, miten hyvin yhteisön aktiivit, niin adminit, ylläpitäjät, kuin vakituiset pelaajat ovat ottaneet vetovastuuta erinäisissä asioissa edellisen vuoden aikana. Yhteisössä on järjestetty kilpailuita, tapahtumia, kesällä käytiin miitissä himoksella, assyillä jne. Myös Fivem RP palvelimen rakentajat ansaitsevat todella suuren kiitoksen. Olette vieneet palvelinta eteenpäin, hoitaneet bugeja ja kehittäneet uusia ominaisuuksia. Erityismaininnan anna toiminnan lisäämisestä CSGO puolelle Veeti :lle, joka on tykittänyt Farssin CSGO servuihin useamman tunnin ja tulosta on tullut. Serverit ovat alkaneet nousemaan jo suomen kärkilistoille. Jos et ole vielä näistä kuullut niin -> https://stats.farssi.net/
Tahtoisin myös rohkaista muita ottamaan osaa farssin toimintaan! Jos kiinnostusta riittää, kertokaa mitä tahdotte tehdä, tai ottakaa asia vain tehtäväksi. Jos jotain erityistä tarvitsette, vetäkää hihasta!
Mukavaa kevään jatkoa kaikille ja nauttikaa kirotusvirheistä ja lukihäiriöni tikkauksista!
p.s jos jollain on jotain kysyttävää niin go ahead!