Jome FailRP / Metagaming

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Mito22

( •̀ᄇ• ́)ﻭ✧
Vanhempi jäsen
10 Joulukuu 2019
265
146
43
Kokkola
Ilmoitettavan henkilön nimi(jos tiedossa): Jome
Aika ja päivä: 17.9.2020
Rikottu sääntö: FailRP / Metagaming
Lyhyt kuvaus tapahtuneesta:
1. Henkilö on ollut ilmiantamassa taloja, joilla hän on käynyt juuri ennen keikkaa, keikan aikana hän joutui teholle, ja nyt on ollut ilmiantamassa kyseisiä taloja joissa on vieraillut, tämä on ollut ainut kerta kun kyseinen henkilö on näillä taloilla vierailut, eikä näin pitäisi olla minkäänlaista muistikuvaa tilanteesta.
2. Toinen tilanne. Poliisit ovat kuulleet että minä ja muu poppoo ollaan koitettu "tappaa" Jomen hahmoa. Otimme Jomen kyytiin vain yhden silminnäkijän edessä, jolla ei myöskään ole tietoa ketä me olemme. Veimme jomen sulattamolle ja hakkasimme tehokuntoon. Jomella ilmeisesti peli kaatui ja heräsi teholta tämän jälkeen. Henkilöllä ei pitäisi myöskään olla mitään muistikuvia että häntä ollaan yritetty tappaa, mutta silti jotenkin hän on onnistunut kertomaan tästä poliiseille.
Todisteet:
 

Kuutti

╭⚈¬⚈╮
Vanhempi jäsen
14 Huhtikuu 2019
890
305
63
29
Helsinki
Jeppis. @Jome kerrotko oman versiosi tapahtuneesta ja valitsetko adminin käsittelemään tätä kanssani?

Milloin tämä kyseinen tilanne on tapahtunut, jossa Jome on oletettavasti mennyt teholle? Kaipaisin tarkan päivämäärän ja mahdollisimman tarkan ajan.
 

Mito22

( •̀ᄇ• ́)ﻭ✧
Vanhempi jäsen
10 Joulukuu 2019
265
146
43
Kokkola
En osaa aivan täysin tarkkaa aikaa sanoa tästä sulattamon keissiltä. 17.9.2020 klo 16:30 - 18:30 välillä mitä luultavammin. Samaa aikaa jomella kaatui kelloilla kun @pekka haavisto lähti käynnistämään peliä uudestaan. Jome oli kelloilla kannossa samaan aikaan.
 

Mito22

( •̀ᄇ• ́)ﻭ✧
Vanhempi jäsen
10 Joulukuu 2019
265
146
43
Kokkola
Samaa aikaa minäkin itseassa käynnistelin peliä uudestaan kun mut otettiin kantoon vahingossa, eikä päässyt pois.
 

Jome

Uusi käyttäjä
Vanhempi jäsen
15 Heinäkuu 2019
16
1
3
@iKE ota koppia. Moro! tiedot on täysin saatu pelissä teholta heräämisen jälkeen alla olevien todisteiden mukaan.
 

Liitetiedostot

  • elias.png
    elias.png
    109.5 KB · Lukukerrat: 140

Mito22

( •̀ᄇ• ́)ﻭ✧
Vanhempi jäsen
10 Joulukuu 2019
265
146
43
Kokkola
Ei kukaan muu siltikään ku me tiedetä servulla sitä että meidän johdosta sää teholle jouduit ja varsinkaan tuota "Koittanut tappaa erittäin vakavasti" 😄
 

Jome

Uusi käyttäjä
Vanhempi jäsen
15 Heinäkuu 2019
16
1
3
Siinä kohtaa voi minun mielestä syyttää jotain muutakuin minua metaamisesta.
 

Kuutti

╭⚈¬⚈╮
Vanhempi jäsen
14 Huhtikuu 2019
890
305
63
29
Helsinki
Minulla herää nyt sitten kysymys, että jos olet kuullut henkilöiden nimen ja/tai ajoneuvon, niin miten muistat heidän asuntonsa, jos tuo on ainoa kerta kun olet niillä vieraillut?
 

iKE

/ˈfjʊərə/
Ylläpitäjä
FarssiRP-Poliisi
FarssiRP-Poliisihallitus
FarssiRP-Pelastuslaitos
Vanhempi jäsen
14 Huhtikuu 2019
1,223
1
1,113
113
Tämä kuva on hyvin yksiselitteinen, minkä Jome on liittänyt. Eli lanssarit ovat kertoneet Jomelle hänen tiedot pelin puolella, joten metagame-syytös on sillä kumottu.

Tosin haluan vielä tietää miten muistat asunnon?

Tietenkin seuraavaksi pitäisi kysäistä lanssareilta miksi ovat kertoneet tietoja eteenpäin, mutta se on taas pelin sisäinen ja lanssin sisäinen asia, eikä koske tätä reporttia.
 

Jome

Uusi käyttäjä
Vanhempi jäsen
15 Heinäkuu 2019
16
1
3
Minulla on yhteen kyseiseen asuntoon jopa avaimet ja vierailin jo ensimmäistä kertaa kyseisissä asunnoisssa samana päivänä kun hahmoni ilmaantui kaupunkiin. Maran kanssa käytiin joka ikisessä asunnossa hakemassa aseita.
 

Mito22

( •̀ᄇ• ́)ﻭ✧
Vanhempi jäsen
10 Joulukuu 2019
265
146
43
Kokkola
Kyllä käytiin kyseisissä asunnoissa, joista lähdimme suoraan keikalle ja sinä tipuit ja lähdit teholle, tää oli ensimmäinen ja ainut kerta kun olet siellä käynyt 😄 Mielestäni silti lanssi ei voi sanoa varmaksi että juuri me olemme tappaneet jonkun raa'asti, jos ainut mitä todellisuudessa nähnyt on vain se, että otettiin henkilö kyytiin.
 

Jome

Uusi käyttäjä
Vanhempi jäsen
15 Heinäkuu 2019
16
1
3
Jeps se lanssi asia vissiin onjo loppuun käsitelty täällä jos oikein ymmärsin mutta niihin asuntoihin vielä: Ennenkuin Sinä tulit Mito omalla hahmollasi edes kaupunkiin ekaakertaan niin oltiin jo Maran kanssa ehitty käymään niissä moneen kertaan & Minulla on pelissä puhelimessa myös joitain viestejä jossa puhutaan kyseisestä asunnosta/asunnoista.
 

Mito22

( •̀ᄇ• ́)ﻭ✧
Vanhempi jäsen
10 Joulukuu 2019
265
146
43
Kokkola
Tän mä muistanki, mutta nimenomaan vaan näillä mirrorparkin kämpillä, et montaa minuuttia aikasemmin kerenny servulle tulla 😄 Sulla ei pitäis olla mitään hajua tästä keskimaan + canalsin kämpästä jota tuola oot ollu ilmiantamassa.
 

Jome

Uusi käyttäjä
Vanhempi jäsen
15 Heinäkuu 2019
16
1
3
Joka tapauksessa näin se asia vaan on Mara esitteli minulle kyseisiä asuntoja noin vajaa tunnin ajan siellä ehittiin pyöriä ja sitten noukittiin sut lentokentältä eipä tää oo muutaku sana vastaan sana enään.
 

Mito22

( •̀ᄇ• ́)ﻭ✧
Vanhempi jäsen
10 Joulukuu 2019
265
146
43
Kokkola
Jeps, eiköhän tää näillä infoilla saada käsiteltyä johonkin suuntaan 😄
 

Kuutti

╭⚈¬⚈╮
Vanhempi jäsen
14 Huhtikuu 2019
890
305
63
29
Helsinki
Muistatko itse käyneesi asunnoilla Jomen kanssa? Oletko näyttänyt asunnot hänelle? Oletko mahdollisesti antanut asuntoon avaimet? Milloin tämä on tapahtunut, jos on?
 

maraa

Vanhempi käyttäjä
Vanhempi jäsen
21 Huhtikuu 2020
170
142
43
Juu mutta asekämpällä ollaa käyty muistaakseni vaa kerran tai kaksi tunnin aikana ja jome oli keikalla heränny teholta
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.