Kohti parempaa Farssia ja sen yli!

Doreahia

ヽ(o♡o)/
Vanhempi jäsen
14 Huhtikuu 2019
173
190
43
www.twitch.tv
Tämä ei nyt varsinaisesti liity vain Farssiin, vaan yleisesti SuomiRP skeneen, mutta koska itse olen (melko) aktiivinen pelaajaa Farssilla, haluaisin tuoda omia ajatuksiani esille SuomiRP skenestä ja siellä tapahtuvasta kiusaamisesta.

Olen lähiaikoina alkanut kiinnittämään enemmän huomiota RP skenessä tapahtuvaan kiusaamiseen.
Oon jotenkin aivan sanaton että usein jo ''aikuiset'' ihmiset hyökkää porukalla henkilöiden kimppuun, ja perustelee tekojaan mitä paskemmilla tekosyillä.
Kiusaaminen on AINA halveksuttavaa, eikä sen pitäisi missään nimessä olla sallittua missään muodossa, enkä väitä että näin Farssilla olisi, ylläpito tekee jatkuvasti parhaansa pitääkseen tämän mukavana paikkana meille kaikille, mutta hekään eivät kerkeä kaikkeen puuttua.

Kuitenkin kyseessä on vain peli. Oon koittanut miettiä syitä tälle ilmiölle, alle viikon sisällä oon todistanut/kuullut useammasta kiusaamistilanteesta, pahimmissa tapauksissa jokunen adminkin on näihin ollut osallisena. (mm. Discordin puolella)

Viime perjantaina, otin tämän RP skenessä tapahtuvan kiusaamisen puheeksi omassa striimissäni, ja se sai aika paljon keskustelua aikaiseksi. Tämä on yleinen ongelma, eikä siihen ole mitään tiettyä ratkaisua. Striimissäni näytin farssin discordin yhteisöpalaveri kanavalla ollutta tekstiä julkisesti (julkinen discord kanava kun kuitenkin kyseessä).
Tällöin yksi katsojani tuli minulle kertomaan, että hän oli innostunut RP:ttämisestä, käynyt parilla pienemmällä serverillä harjoittelemassa, ja sitten tullut Farssille. Häntä oltiin samantien alettu kiusaamaan, ja haukkumaan mm. transuksi hänen äänensä takia. Hän ei halunnut enään tulla serverille pelaamaan, ja pari päivää kun hän oli ollut poissa, oli hänelle tullut viestiä discordissa että ''Koska sä transu tuut servulle''.

Toinen katsoja taas RP:ttää myös vähän erilaista hahmoa, ja hän on saanut ''porttikiellon'' mekaanikon pajalle, sen takia että hän puhuu ''liian nopeasti''. Häntä muutenkin kiusataan joka kerta kun hän tulee servulle, erinäisin keinoin.

Kyllä, näistä tilanteista olisi voitu tehdä pelaaja reporttia, mutta yllä annetuissa esimerkeissä, he eivät luultavammin ole uskaltaneet sitä reporttia kirjoittaa, ja olettaisin syyn olevan se, että heitä on jo kiusattu servulla/discordissa, joten voivat he pelätä saavansa joukkolynkkauksen. Eikä heillä ole ollut muuta todistetta kuin oma sanansa asiasta.

Itsellänikin on ''erilaisempi'' hahmo, jolla en nyt ole hetkeen pelannut. Pieni vittuilu ja sarkasmi on suositeltavaa ja hauskaa. Kiusaaminen ei taas ole kumpaakaan edellä mainituista.
Viimeksi kun olin tällä hahmolla kaupungissa, eikä tori vielä ollut rauhoitettua aluetta, yli 10 ihmistä porukalla kiusasi viatonta 76vuotiasta mummoa, vain sen takia että se kuulostaa erilaiselta ja ei ole ''normaali'' hahmo. Yksi ihminen puuttui tällöin tilanteeseen, ja lähti mukaan RP:ttämään, ja sai kiusaajat hiljaiseksi. Ei ole ollut yhtäkään kertaa, kun porukka ei olisi alkanut Impiä kiusaamaan, kun hän ollut kaupungissa. Minä kyllä kestän kiusaamisen, mutta se ei tarkoita että kaikki sitä kestäisi.

Erilaisuuden ei pitäisi olla syy kiusaamiselle, ei oikeassa elämässä, eikä RP:ssä.

En tiedä, mitä nämä kiusaajat haluavat saavuttaa tekemisellään, en tiedä johtuuko se siitä että heillä itsellään on niin huono olla, tai on tarvetta pönkittää omaa egoaan, mutta se ei ole mikään tekosyy kiusata muita pelaajia.

Jos RP tilanne menee jotenki vituiksi, ei se ole oikeus hyökätä porukalla ihmisen kimppuun. Eikä myöskään jos hahmo on erilainen. Tai ihminen hahmon takana ei miellytä. Mikään, EI MIKÄÄN, oikeuta kiusaamiseen.

Joten pyydän, rakkaat Farssilaiset, jos todistat kiusaamista, puutu siihen. Tehdään yhdessä Farssista kaikille mukava ja turvallinen paikka, missä kenenkään ei tarvitse kokea kiusaamista. Monille pelaaminen ja RP:ttäminen on pakokeino siitä arjesta, ja sen pitäisi olla kaikille hauskaa, joten tähdätään siihen suuntaan, kaikki yhdessä.
 

Ohut Herkku

WääWääWää
Vanhempi jäsen
13 Huhtikuu 2019
44
80
18
Hei Doreahia!

Olet tehnyt erittäin tärkeästä asiasta postauksen johon jokaisen pitäisi tarttua ja sisäistää miksi KETÄÄN ei ole sovelias kiusata. Uskon, että jokainen Farssilla pelaava ymmärtää tämän.

Jokainen pelaaja on vastuussa omista tekemisistä - ja sanomisista. Jokaisesta kiusaamistapauksesta viestiä vain admineille niin asiaan puututaan.
 

white

Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
12 Huhtikuu 2019
457
308
63
Suomen Ateena
Hei Doreahia!

Olet tehnyt erittäin tärkeästä asiasta postauksen johon jokaisen pitäisi tarttua ja sisäistää miksi KETÄÄN ei ole sovelias kiusata. Uskon, että jokainen Farssilla pelaava ymmärtää tämän.

Jokainen pelaaja on vastuussa omista tekemisistä - ja sanomisista. Jokaisesta kiusaamistapauksesta viestiä vain admineille niin asiaan puututaan.

Lisään tähän vielä että jokaisesta tapauksesta jossa kiusaaja jää "kiinni" niin tulee sanktiota. Ja jokaiseen ilmoitettuun tapaukseen tullaan puuttumaan. Farssilla on nollatoleranssi minkäänlaiselle kiusaamiselle.
 

velluGG

Käyttäjä
Vanhempi jäsen
7 Kesäkuu 2019
41
17
8
Täällä
Mitä itekki katoin Hecton striimiä, niin joku nuorempi henkilö oli saanut porttikiellon mekaanikon pajalle, kun hänellä oli "kimee" ääni. Tuli ihan pahamieli itellekkin, kun hän ei voi asialle mitään. Kaikki kumminkin tullaan pitämään serverille hauskaa ja jos IRLssäkin henkilöä X kiusataan niin onko se hänen mielestä mukava että servullakin häntä kiusataan. Toivon että tämä asia saataisiin muuttumaan ja saada KAIKILLE pelaajille selväksi, että kiusaaminen ei ole OK. Olen puhunut.
 

psykopaattikana

(ó﹏ò。)
Ylläpitäjä
Lahjoittaja
13 Huhtikuu 2019
1,849
406
83
www.twitch.tv
Tämä on erittäin tärkeä ja ajankohtainen aihe niin Farssin yhteisössä kuin muuallakin sosiaalisessa mediassa ja on ehdottoman tärkeää puuttua ja reagoida kiusaamiseen. Luomme tämän yhteisön yhdessä ja sen tarkoitus ei ole saada kenellekkään mielipahaa , päin vastoin, olemme täällä toisiamme varten ja itse toivon jokaisen viihtyvän. Kaikista ei tarvitse eikä voikkaan pitää, mutta silloinkin kuuluu olla asiallinen, eikä laukoa typeryyksiä.

Adminina ja sosiaali- ja terveysalan ammattilaisena suosittelen jokaista puuttumaan ja reagoimaan kiusaamiseen joko itse huomioimalla kiusatun pienin teoin. On myös tärkeää tuoda meille admineille ja ylläpitäjille tietoon kiusaamistapaukset, emme valitettavasti kaikkea näe vaikka haluaisimme. Kiusaamiseen puututaan.
 

Duazzet

M&M TJ
Vanhempi jäsen
13 Huhtikuu 2019
180
183
43
Tähän myös muistutuksena se että pelaamme RP:tä ja muistakaa että siinä vaiheessa pelinsisällä kun hahmo rääpii päätään toiselle hahmolle niin sitä ei pidä vetää ranteisiin tai ottaa kiusaamisena, vaan pidetään se toiminta siellä pelinsisällä hahmojen välisenä. Kiusaamista homma on siinä vaiheessa kun se viedään siihen henkilöön sen hahmontakana.
 
  • Like
Reaktiot: Alluusio ja Jammu

zuumi

Vanhempi käyttäjä
Vanhempi jäsen
14 Huhtikuu 2019
309
243
43
Tähän myös muistutuksena se että pelaamme RP:tä ja muistakaa että siinä vaiheessa pelinsisällä kun hahmo rääpii päätään toiselle hahmolle niin sitä ei pidä vetää ranteisiin tai ottaa kiusaamisena, vaan pidetään se toiminta siellä pelinsisällä hahmojen välisenä. Kiusaamista homma on siinä vaiheessa kun se viedään siihen henkilöön sen hahmontakana.
Omasta mielestäni se pysyy niin kauan hyvässä maussa kun se pysyy tilanne kohtaisena eikä jatkuvana jokaisessa tilanteessa missä kaksi hahmoa on. Ero tällä ja sillä jos minun hahmolla on jotain hampaan kolossa vaikka duazzetin hahmoa kohtaan niin se ei ole pahasta jos heittää huulta toiselle ja se loppuu sen jälkeen kun tilanne on ohi elikkä saatu sovittua tai jotain korvaavaa mutta ei sellaista että se jatkuu jokaisessa tilanteessa missä tapaamme. ps. imo se että pelissä jatkuvasti mollaa tai ottaa saman hahmon silmä tikuksi menee kiusaamisen puolelle koska kyllä se alkaa siinä pikku hiljaa tuntumaan henkilökohtaiselta vaikka toinen ei sitä pakosti tarkoita. Tässä tilanteessa tulisi pelaajien keskustella vaikka discordin puolella että onko siinä jotain muuta kun vain rp.
 

Alluusio

Se oikee
Vanhempi jäsen
21 Huhtikuu 2019
1,182
350
83
30
Puhuminen auttaa aina. Joskus joku on toisen mielestä ihan vaan hauskaa läppää ja toiselle tulee siitä oikeasti paha mieli. Tilanteen jälkeen on ihan ok ottaa toiseen osapuoleen yhteyttä ja sanoa, että mun mielestä toi ei ollut kivaa. Se, että tietää omat rajansa ei ole heikkoutta, vaan hyvä asia. Jos toiset ei arvosta rajojasi, se on kiusaamista.
 

Eeli Toppalainen

Uusi käyttäjä
Vanhempi jäsen
30 Lokakuu 2019
19
0
1
haluaisin saada unban farssille luin säännöt tarkasti ja ymmärrän täysin että sain banaania mutta kaverin kanssa meni vain liian lujaa. Ja nimi Eeli Toppalainen ja steam nimi vezqu
 

Eeli Toppalainen

Uusi käyttäjä
Vanhempi jäsen
30 Lokakuu 2019
19
0
1
@Duazzet sain banaania farssille ja ymmärrän syyt ja luin säännöt huolellisemmin, kaverin kanssa meni liian lujaa ja pyydän anteeksi sitä ja täältä pyydettii hankkia unban kun on lukenut säännöt ja olen se jo tehnyt steamin käyttäjä nimi vezqu ja farssin ukon nimi Eeli Toppalainen ja jos voit antaa unban niin voisitko tehdä sen ??!
 

Duazzet

M&M TJ
Vanhempi jäsen
13 Huhtikuu 2019
180
183
43
haluaisin saada unban farssille luin säännöt tarkasti ja ymmärrän täysin että sain banaania mutta kaverin kanssa meni vain liian lujaa. Ja nimi Eeli Toppalainen ja steam nimi vezqu
@Duazzet sain banaania farssille ja ymmärrän syyt ja luin säännöt huolellisemmin, kaverin kanssa meni liian lujaa ja pyydän anteeksi sitä ja täältä pyydettii hankkia unban kun on lukenut säännöt ja olen se jo tehnyt steamin käyttäjä nimi vezqu ja farssin ukon nimi Eeli Toppalainen ja jos voit antaa unban niin voisitko tehdä sen ??!
Onko tämä mielestäsi oikea paikka? Foorumilla on osio jonka nimi on UNBAN HAKEMUKSET. https://farssi.net/foorumi/index.php?categories/unban-hakemukset.193/ Mene sinne ja tee siellä unban hakemus. Älä turhaan spämmää asiaan kuulumattomaan keskusteluun tälläisiä.