RDM reportti

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

angellfall

Maestro itse
Ylläpitäjä
10 Huhtikuu 2019
1,275
2
1,442
113
Tuota samaa tapahtuu jatkuvasti eikä omasta mielestä välttämättä huumemyynnin yhteydessä tarvitsisi käydä sanomassa että hei mä kohta ammun teitä.
Monta kertaa itseäkin on ammuttu suoraan takaa-ajossa päin pläsiä mutta toisaalta ymmärrän sen konnan puolenkin asiassa.
Huumeiden/rahojen menetys ja linnatuomio päälle niin miksi sitä ei koittaisi jos se viimeinen keino on.
Lahdataanhan tuolla kaupparyöstöissäkin porukkaa ku liukuhihnalta ja sen ryöstön rahallinen arvo on vissiin 7-20k ettei se yks ihmishenki ole arvoltaan mitään.
Eronahan näissä on se, että kauppa ja pankkiryöstöissä on yhteisesti sovittu palvelimen säännöissä, että niissä voidaan ampua, mikäli ei neuvotteluita järjestetä. Ero on juurikin se, että kaikki ovat samalla aaltopituudella tilanteessa. sitä, että poliisi, tai kuka tahansa ajaa paikalle ja kulman takaa hyppää yllättäen kaveri aseen kanssa ei oikein voi verrate tuohon edelliseen.

Kuten @iKE sanoi, säännöt ovat tässä suhteessa todella selvät. Se, miten toiselle pelaajalle, teet selväksi, että hänet meinaat tappaa on täysin pelaajasta kiinni. Se voidaan tehdä selväksi esim "häivy tai kuulaa tulee" huumemyynnin yhteydessä. Poliisikaan ei voi ampua pelaajaa ilman, että ensin kertoo ampuvansa. Tähän on jätetty sanoituksen varaa: " Sinun tulee aina ilmoittaa tai tehdä roolipelissäsi selväksi," tällä tarkoitetaan verbaalisia tai muuten välittömästi selkeästi näkyviä keinoja joihin toinen pelajaa voi reagoida. Tarkoitus on se, että pelikenttä on kaikille selkeä. Tätä esimerkkiä on luettu niin, että kun lähdet poliisia karkuun voit jonkin ajan kuluttua myös ampua poliisia pysähtymättä, "koska logic". Tämä ei tarkoita kuitenkaan, että heti kun poliisi laittaa vilkut päällä pelaaja voisi heitä ampua. Poliisi ei myöskään voi ampua kadulle samoista syistä pelaajaa, jolla näkyy olevan ase kannossa jne jne jne.

Valitettavasti tässä tulee taas tilanne, jossa sääntöjä on venytetty pois raameista. Poliiseihin avataan tuli selkeästi ilman minkäänlaista roolipeliä. Kumpikaan poliisi ei tiedä mitä tapahtuu. Se, mikä itseä karsastuttaa vielä enemmän ja minkä takia tästä tullaan rangaistuksia jakamaan on mitä tapahtuu tilanteen jälkeen. Rosvot ilman mitään kunnioitusta tekemäänsä roolipeliä kohtaan jäävät vain tanssimaan paikalle ja odottamaan ambulanssia, jotta saavat kaverinsa ylös. Hommasta paistaa läpi vain voittojen maksimointi. Kavereilla kun sattuu olemaan aseita, huumeita ja oletettavasti myös likaista rahaa kannossa. Tuomioon vaikuttaa myös hahmon aikaisempi toiminta vastaavanlaisessa tilanteessa, jossa toiminta oli vastaavanlaista.

Ylläolevin syin ilmoitus hyväksytty.

Seuraavaa osaa tästä viestistä saa käyttää roolipelissä:

Kaupungin syyttäjä on poliisin ilmoittamien videomateriaalien ja muiden todisteiden valossa tuominnut henkilön Mark Saarmaa suorittamaan elinkautisen vankeusrangaistuksen. Elinkautinen vankeusrangaistus Farssistaniassa tarkoittaa 30pv vankilassa oloa.

Syyttäjä julkisesti etsintäkuuluttaa Mark Saarmaan ja maksaa 500 000€ henkilölle ja/tai organisaatiolle, joka todistetusti toimittaa etsintäkuulutetun henkilön poliisille ja pidätys johtaa henkilön vankilatuomion täytäntöönpanoon. Palkkio ei koske virkatehtävissä olevia poliiseja.

Etsintäkuulutukseen liittyen etsintäkuulutentun varallisuus on jäädytetty.
 
Viimeksi muokattu:
  • Love
Reaktiot: Waltsh
Status
Ei avoinna uusille viesteille.